Lähetä meille viesti, niin otamme sinuun yhteyttä.
Nimi:

Puhelin:

Tarjouspyyntö/Palaute:

Sähköpostiosoite:


Satumaa-Markkola.jpg

Iskelmätuottaja Seppo Matintalo haluaa kunnioittaa Reijo Taipaletta Satumaan Kuningas -konserttikiertueella


Konsertissa kuullaan mielenkiintoisia tarinoita Reijo Taipaleen ja iskelmätuottajan Seppo Matintalon ystävyydestä.
Ystävyys kesti 30 vuotta ja 150 kultalevyn iskelmätuottaja Matintalo haluaa kunnioittaa ystävien ja artistien kanssa iskelmälegedaa omalla konserttikiertueella.

Reijo Taipaleella alkoi 1980-luvun alussa uusi nousu, jonka keskeinen tekijä oli iskelmätuottaja Seppo Matintalo. Syntyivät "Elämän parketeilla" ja "Olen saanut elää" -levyt vuonna 1981. "Ruusu joka vuodesta"toi Reiskalle ensimmäisen kultalevyn vuonna 1986 ja suosio vain yltyi.
"Virran rannalla" myi tuplaplatinaa ja Topi Sorsakosken kanssa levytetty "Kulkukoirat" oli megaluokan radiohitti. Taipaleelle kertyi uaansa aikana toistakymmentä kultalevyä. Platinaan on yltänyt neljä albumia, joista myydyin, Agents-tyyppinen "Virran rannalla" (1990) on yltänyt yli 50 000 kappaleen myyntiin. Kun Matintalo ehdotti Reijolle nimikappaleeseen rautalankasoundia, Reijo oli aluksi sitä vastaan.
Uran viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 2014 levytetty "Valon lapsi".

Iskelmätuottaja Seppo Matintalo haluaa tehdä ensi syksynä kunniaa edesmenneeelle laulajalegenda Reijo Taipaleelle.
- Satumaan kuningas -kiertueella solistit tulkitsevat Taipaleen aikoinaan levyttämiä lauluja: "Satumaa", "Ruusu joka vuodesta", "Elämän virta","Elämän parketeilla", upeat laulut, joissa yleisö voi jopa elää ja
tuntea uudelleen oman nuoruutensa unohtumattomat hetket sekä Taipaleen muiden solistien kanssa levytettyjä duettoja, esimerkiksi Kari Tapion, Topi Sorsakosken ja Tarja Lunnaksen kanssa.
- Olen ollut mukana kirjoittamassa käsikirjoitusta ja valinnut kappaleet konserttiin. Haluan kunnioittaa meidän yhteistä musiikkimatkaa, joka kesti 1980 luvulta vuoteen 2014 asti,kertoo Matintalo

- Suunnitteella on myös tehdä äänite konserttikappaleista konsertissa olevien solistien kanssa, kertoo Matintalo

Reijo Taipaleen lauluja kiertueella tulkitsevat tangokuningas Tomi Markkola, tangokuningas 2003 Kari Hirvonen, tangoprinssi 2006 Jarno Itkonen ja iskelmälaulajat J. Eskelinen ja Tarja Lunnas ja osa konserteissa on mukana Markkolan tilalla Matti Korkiala.
Säestyksestä vastaa Legenda-orkesteri, kapellimestarinaan Seppo Rehnström. Lisäksi on tulossa konsertteihin muitakin yllätysartistia.

Satumaan kuningas -kiertue käynnistyy 21.9. Lohjalta ja päättyy marraskuussa Tampereelle. Konsertteja on 12 kautta Suomen.

Satumaan kuningas -kiertue:

21.9.2019 Lauretius-sali, Lohja klo 15

22.9.2019 Järvenpäätalo, Järvenpää klo 15

10.10.2019 Akustiikka, Ylivieska klo 19

11.10.2019 Korundi,Rovaniemi klo 19

12.10.2019 Eino Säisä-sali, Iisalmi, klo16

13.10.2019 Carelia-sali, Joensuu klo 16

18.10.2019 Poleeni, Pieksänmäki,klo 18

19.10.2019 Suolahtisali, Suolahti, Äänekoski klo15

20.10.2019 Kuusankoskitalo, Kuusankoski klo 16

3.11.2019 Lappeenranta-sali, Lappeenranta klo 16

7.11.2019 Raahesali, Raahe klo 19

8.11.2019 Sampola, Tampere klo 19

Liput: www.lippu.fi ja www.ticketmaster.fi
sekä Raahelsalin ticket.raahe.fi